Pysähtyminen ja rauhoittuminen antaa tilaa hengittää

Mitä pysähtyminen on minulle?

Opintovapaalle jäämisen myötä elämään tuli mukaan pysähtyminen ja rauhoittuminen, mahdollisuus muokata elämää oman rytmin mukaiseksi. Elämä hidastui, tuli väljyyttä ja tilaa hengittää. Tuli mahdollisuus elää oman kehon ja mielen tarpeiden mukaisesti.

Pysähtyminen on tullut hidastamisen myötä, vähän kuin itsestään. Kun on pystynyt kuulemaan kehon viestejä omista tarpeista, on myös pysähtynyt niiden äärelle. On oppinut tunnistamaan, milloin tarvitsee lepoa, joko keholle tai mielelle, ja myös sen, milloin oma vireystila on parhaimmillaan ja minkälaisia asioita kannattaa tehdä missäkin kohtaa päivää.

Olen nauttinut siitä, että huomaan kuinka auringonsäteet saavat auton ikkunassa olevat lumihiutaleet kimmeltämään, miltä hiljaisuus kuulostaa, miten pakkaslumi narskahtaa kengän alla, miltä liike tuntuu kehossa. Miltä tuntuu olla aidosti läsnä.

Nautin suunnattomasti rauhallisista aamuista, joissa on tilaa ottaa uusi päivä vastaan. Hitaasti, aistien, kuunnellen, vähitellen heräten. On aikaa kuunnella lasten kertomuksia, ja aikaa etsiä niitä mystisesti kadonneita sukkia ja pipoja. On aikaa maistella kahvia ja ihastella sarastavaa aamua.

Pysähtymisen tilassa tunnen, että palaan takaisin itseeni ja aivan kuin löydän oman keskikohtani jälleen. Erityisherkkänä tuntuu, että eläminen niin vahvasti symbioosissa ympäristönsä kanssa saa välillä kadottamaan itsensä. Tulee pysähtyä säännöllisesti, kerätä palapelin palaset yhteen ja saada ne taas loksahtamaan paikoilleen.

Mitä olen oppinut hidastamisen ja pysähtymisen myötä?

Olen tunnistanut itsessäni suuren tarpeen elämän rauhoittamiselle ja hiljaisuudelle. Myös yksin olemiselle. Kun on kokenut sen tunteen, kuinka keho ja mieli elpyy hidastuneen elämän myötä, voi kokea myös positiivisuutta, onnellisuutta, luottamusta ja kykenevyyttä. Olen oppinut miltä tuntuu, kun on kunnolla palautunut, ja voimavarat pysyvät plussan puolella kuormituksesta huolimatta.

Olen oppinut myös sen, että elämän hidastuessa saa aikaan enemmän. Kuulostaa ihmeelliseltä, ymmärrän sen. Mutta minulle se on selvä merkki siitä, että aiemmin olen repinyt itseäni liikaa ja yhtä aikaa liian moneen suuntaan. Myös sellaisiin paikkoihin ja asioihin, jotka kuluttavat voimavaroja enemmän kuin saan niitä kerättyä.

Hidastamisen, pysähtymisen ja läsnäolon myötä olen saanut keskittymiskykyni takaisin. Ajatus ei säntäile holtittomasti, keho ei ole jatkuvassa hälytystilassa, ja elämässä on hallinnan tunne. On rauha.

Olen oppinut myös asian, johon jatkossa minun tulee kiinnittää huomiota, ja johon tulee suhtautua lempeällä määrätietoisuudella. Kun olen päässyt tekemään intohimoisesti niitä asioita, jotka koen kutsumuksekseni, ajaudun helposti flow-tilani syövereihin. Saatan keskittyä niin totaalisesti ja niin nautinnolla tekemiseen, että unohdan pitää taukoja ja tekemisestä irtaantuminen aiheuttaa ärtyisyyttä ja levottomuutta. Haluaisin vain jatkaa tekemistä loputtomasti.

On siis opittava säännöstelemään myös innostumista. Yhtälailla innostuminen, positiiviset asiat ja tunteet kuormittavat kehoa kuten paine, kiire ja ns. negatiivinenkin kuormitus, koska keho ei osaa erotella sitä, mikä aiheuttaa hermoston ylivirittymisen.

Luonnon merkitys pysähtymisessä ja rauhoittumisessa

Luonto ja maisemat ovat minulle suuri voimanlähde ja tunteiden herättäjä. Luonto myös inspiroi ajatuksiani, hellii mieltä ja antaa hedelmällisen tilan ideoinnille. Luonnossa on aina läsnä myös pysähtyminen, pysähtyneisyys ja rauha. Vaikka kuinka myrskyäisi, voi silti aistia jykevän vahvuuden ja rauhan. Luonto tutkitusti rauhoittaa mieltä, ja myös kehoa; on huomattu, että jo lyhytkin luonnossa oleilu tasaa sykettä ja verenpainetta, hengitys rauhoittuu ja keho rentoutuu.

Kuvan auringonnousu herätti minussa haikeuden, innostuksen, kiitollisuuden, luottamuksen, turvallisuuden, jopa liikutuksen. Sai minut pysähtymään omien tunteiden äärelle, ja ymmärtämään miten tärkeitä suuntaviivoja tunteet nostavat esiin.

Haikeuden siksi, koska tiedän että elämässäni ei aina ole mahdollisuutta ja tilaa tällaisille pysähtymisille. Innostuksen siksi, koska nyt ymmärrän pysähtymisen tärkeyden, ja minulla on mahdollisuus lähteä tietoisesti tekemään valintoja, jotta pysähtymisille olisi aikaa mahdollisimman paljon. Kiitollisuuden, koska juuri nyt minulla on ollut ja on aikaa pysähtymisille. Luottamuksen elämään, koska joka aamu aurinko nousee ja uusi päivä alkaa tuoden uusia mahdollisuuksia. Turvallisuuden, koska ympäristöni ja maisema, jossa saan herätä, huokuu rauhaa. Liikutuksen, koska luonto ja kauniit maisemat sykähdyttävät minua aina niin vahvasti.

Kun oma elämä on rauhoittunut viime kuukausina, olen todella ymmärtänyt pysähtymisen tärkeyden hyvinvoinnille. Miten olen aiemmin voinut elää ilman näitä pysähtymisen hetkiä?

Ja tästä kaikesta nousee myös oivallus siitä, kuinka omakohtainen kokemus on opettajana niin paljon vaikuttavampi kuin mikään kirjasta luettu tieto.

Lisää hyvinvoinnista ja palautumisesta: https://www.eulaalia.fi/