Mitäs jos työhyvinvoinnin tukemiseen olisi yksi keino lisää, joka auttaisi työhyvinvoinnin ylläpitoa ja voisi ennaltaehkäistä pahoinvointia – eikä tarvittaisi pahoinvoinnin korjausta?
Mitäs jos…
työpaikalla olisi henkilö, joka olisi puolueeton, ja jonka luokse olisi helppo mennä juttelemaan?
työpaikalla olisi henkilö, jonka tehtävänä olisi olla saatavilla, kuuntelijana, ymmärtäjänä ja ratkaisujen oivalluttajana?
työpaikoilla olisi mahdollisuus palautumisohjaukseen ja voimavarakeskeiseen valmennukseen?
Työhyvinvoinnissa voidaan määritellä tiettyjä yleisiä asioita, joita pohtimalla työhyvinvointia voidaan ylläpitää ja vahvistaa. Voidaan pohtia mm. työntekemisen tapoja ja välineitä, ergonomiaa, onko työympäristö ja työyhteisö henkisesti ja fyysisesti tukeva ja turvallinen, onko työyhteisön vuorovaikutustapa ja ilmapiiri kannatteleva ja positiivinen, millaiset ovat organisaation arvot ja kulttuuri, tai onko johtamistapa sellainen, joka ruokkii motivaatiota ja onnistumista. Ja lisäksi lukuisia muita näkökulmia.
Kyse on lopulta kuitenkin siitä, millä tavalla yksilö ja työtehtävä sekä organisaatio kohtaavat. Ja kuinka yksilö kokee tämän kohtaamisen. Silloin, kun yksilön ja työn välillä ei ole hiertäviä tekijöitä, voidaan puhua työhyvinvoinnista. Ja nämä hiertävät tekijät ovat juuri niitä, joissa jokaisen yksilöllisyys helposti ilmenee.
En vähättele millään tavalla organisaatiotasolla tehtäviä työhyvinvointikartoituksia tai yleistä tietämystä työhyvinvoinnin perustekijöistä. Päinvastoin, ne ovat loistava pohja työhyvinvoinnin kehittämiselle ja jokaisen organisaation olisi hyvä olla kartalla siitä, ovatko ns. perusasiat työssä kunnossa. Se, että työpaikalla on huolehdittu työolosuhteet kuntoon, toimitaan lakien ja suosituksien mukaan, huolehditaan työturvallisuudesta, käyttäydytään asiallisesti ja huolehditaan työntekijöistä, tulisi olla lähtökohtaisesti joka organisaatiossa kunnossa.
Oma näkökulmani piilee kuitenkin syvemmällä, yksilötasolla. Minua kiehtoo se, kuinka erilaisia kokemuksia jokaisella yksilöllä voi olla työhyvinvoinnista ja mitkä kaikki henkilökohtaiset tekijät vaikuttavat työhyvinvoinnin kokemiseen. Mitä kukin odottaa työltään ja kuinka niihin odotuksiin pystytään vastaamaan.
Työhyvinvointi onkin hyvin yksilöllinen kokemus. Ei ole kahta ihmistä, jotka kokevat asian tai tilanteen täysin samalla tavalla. Meillä on jokaisella yksilölliset luonteenpiirteet ja ominaisuudet, ja lisäksi myös erilaisia elämänvaiheita ja -tilanteita, osaamista, kokemuksia, tietoa ja taitoja. Olemme jokainen oma yksilöllinen yhdistelmä kaikkea tuota ja sen kaiken myös tuomme mukanamme työpaikalle.
Työhyvinvoinnin yksilöllisyydessä tulee pohdittavaksi arvot, motivaatio, yksilölliset piirteet ja ominaisuudet, osaaminen ja kehittyminen, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja terveydentila, elämänkaari ja siihen liittyvät vaiheet, odotukset ja toiveet, vuorovaikutustaidot… Listaa voi jatkaa lähes loputtomasti.
Kenen vastuulla työhyvinvointi sitten on?
Mitä enemmän työhyvinvointia tutkii, sitä enemmän huomaa sen monimuotoisuuden, eri kerrokset ja asian laajuuden. Työhyvinvointi on siis monitahoinen ja muutosherkkä kokonaisuus. Sen ylläpitäminen on vuorovaikutuksellista yhteistyötä: halua onnistua ja halua auttaa onnistumaan, halua tukea ja myös halua ottaa tukea vastaan, halua huolehtia perustuksesta mutta huomioida myös yksilölliset erot.
Vastuiden rajat eivät ole suoraviivaisia, mutta yhteisvastuussa työhyvinvoinnista ovat työnantaja, yksilö itse ja työyhteisö. Lisäksi on olemassa erilaisia tukirooleja liittyen esimerkiksi työsuojeluun ja tietysti myös työterveyspalvelut, joilla on oma tärkeä paikkansa.
Edustan arvomaailmaltani ja ajatuksiltani pehmeitä arvoja. Siksi katson työhyvinvointiakin siitä näkökulmasta, ja avainsanana minusta tässä(kin) on inhimillisyys. Olemme työpaikallakin ihmisiä, ja kun astumme työpaikan ovesta sisään, tuomme mukanamme myös kaiken sen, mitä tapahtuu työajan ulkopuolella.
Jossain toisessa yhteydessä voisi lähteä pohtimaan jopa sitä, miksi edes puhutaan työhyvinvoinnista, eikä vain hyvinvoinnista kokonaisuutena, mutta se ei ole tämän kirjoituksen tärkein asia. Tärkeimpänä asiana haluankin herätellä ajatusta siitä, kuinka työhyvinvoinnin kokonaisuutta voisi huoltaa.
Onko siis kyse työhyvinvoinnin ylläpidosta vai pahoinvoinnin korjauksesta?
Minä toivoisin, että organisaatioissa haluttaisi ja pystyttäisi keskittymään työhyvinvoinnin ylläpitoon. Että voitaisi nähdä ne pienetkin kivet ja poistaa ne ennen kuin ne alkavat hiertää. Että kukaan ei lipsahtaisi pahoinvoinnin kaivoon, josta ylös pääsemiseen tarvitaankin sitten aikaa ja vahvoja tukitoimia. Inhimillisen tuskan määrästä puhumattakaan.
Yksilöllisyydestä puhuttaessa ei ole myöskään yhtä ainoaa keinoa tai neuvoa, joka olisi kaiken pelastava tekijä. Mutta omasta kokemuksestani tiedän, kuinka tärkeää on olla tarjolla mahdollisuus jäsennellä ajatuksia, pohtia vaihtoehtoja, sanoa ääneen asioita ilman pelkoa ja tulla kuulluksi ihmisenä. Kokea olevansa arvostettu ja tärkeä.
Voisinko minä olla tuo tekstin alussa kuvailtu henkilö, joka olisi organisaatiossa osana työhyvinvoinnin ylläpitoa? Tällaista roolia itselleni kovasti kyllä toivoisin.
Täällä lisää minusta: https://www.eulaalia.fi/eulaalia/